Viikonlopponi on taas ollut niin tekemisen täyteinen, etten ole ehtinyt tänne mitään postailla. Perjantai meni töissä Vip Festissä. Aamulla yhdeksän aikoihin alkoi työt ja kotiin pääsin 12 aikaan yöllä. Hyvällä porukalla me siellä kamoja kasattiin ja purettiin ja oli se ihan kivaa. =D
Launantaipäivä menikin särkänniemessä hurjastellessa ja ilta ystäväni Emmin synttäreillä. No eihän siitä illasta ilman draamaa selvitty kun siinä tuli pari muuttujaa mutta oli sielläkin loppujen lopuksi hauskaa. =)
Eilen tein paljon läksyjä ja sitten lähdettiinkin ajelemaan kavereiden kanssa. Siinä kilometrit kului nopeasti ja bensamittari hurrasi! Oltin ainakin kolme tuntia reissussa, vaikka pysähdeltiinhän me välillä hakemassa ruokaa, moikkaamassa ihmisiä tai muuten vain kekkaloimaan. Oli jälleen hauskaa, tälläiset sunnuntai-ajelut voisi ottaa ihan tavaksi ;)
 |
| ystäväni Emmin synttäreiltä ei paljoa muita kuvia ole paitsi Repan itse itsestään ottamia (anna anteeks =D) |
 |
| Sain myös cosmon lainaan! |
 |
| Voitettiin jossain lyö myyrää-kilpailussa tuollainen nalle. Nimettiin se Groovekarhuksi. |
 |
| Must? |
 |
| Vauhdin huumaa |
.jpg) |
| Tässä vaiheessa ei liikuttu. Hellyn kanssa kyytiläisinä oltiin =) |
 |
| Tuossa kuvia ottaessani tuli mieleen, että olen juuri sellainen kyytiläinen josta autokoulussa varoitetaan =DDD Kekkaloin miten sattuu ja valokuvaan kaikkea+ rävellän radiota. No onneksi kuski ei pahemmin touhuistani häiriinny ;) |
 |
| Lisää kuvia särkänniemestä (meinaan kokoajan sanoa lintsi) |
 |
| Pelattiin 20 eurolla kaikkia narunvetoja yms ja tässä on voittosaalis =DD Peliongelma? Ikinä en pienenä noihin kinunnut erityisemmin, mutta nyt oli välttämättä päästävä pelaamaan. |
 |
| Lähikuva groove-karhusta. Näyttää vähän sinisen talon nallelta? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti