Käväisin eilen Ikeassa ja olihan siellä taas kaikkea kivaa, mutta en ostanut kun jotain pikku juttuja. Odotan tosin innolla sitä kun muutan omaan kotiin niin pääsisin sisustamaan kunnolla, mutta ei se nyt ihan vielä ajankohtaista ole kun opiskelutkin on kesken. Saatan kyllä päästä isompaan huoneeseen jossain vaiheessa kun veljeni muuttaa, mutta ei senkään ajakohtaa vielä tiedä. =D
Tänään olen viettänyt oikeastaan koko päivän lintsillä ja oli tosi hauskaa taas vaikkei ihan hurjimpiin laitteisiin uskallettu. Kauheat jonothan siellä iltapäivällä oli ja poltin siinä vähän itseäni kun en taas tajunnut että aurinkorasva voisin olla kätevä kuumana ja aurinkoisena päivänä! Pakkasin sen kyllä laukkuun Loviisan reissua varten, jonne siis lähden huomenna eli viikonloppu tulee olemaan hiljaista täällä blogin puolella.
 |
| Tämä tyyny oli niin suloinen, että se lähti mukaan. Ostin myös kaksi tavallista valkoista tyynyliinaa. |
 |
| Vihdoinkin sain oikean telineen näille koruille, joita olen säilyttänyt jossain tarjoiluastiassa aiemmin...=D Onhan ne korut vähän ahtaalla mutten kyllä mistään halua luopuakaan. |
 |
| Samoin meikeille löytyi kätevä teline (niitä pidin ennen sellaisessa haarukka-veitsi-telineessä=D) |
 |
| Ostin tämän lampun oikeastaan vain sen takia että saisin illalla aina sammuttaa sen tuosta ihanasta katkaisijasta! Hintaa oli 39,90 eli mielestäni melko paljon mutta otan sen sitten mukaani kun joskus muutan. =) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti