maanantai 17. syyskuuta 2012

Hyrrr...

Hyi miten pimeää ja kylmää alkaa jo olemaan. =( Aamulla herätessäni oli jo paljon pimeämpää kuin yleensä siihen aikaan. Hyvä että suostuin sängystä nousemaan. Kaiken lisäksi koulussa on hirveän kylmä ja olen totaalisen kyllästynyt siihen, että keksin jonkun kivan asun, mutta sitten menen pilaamaan sen tavallisella tylsällä villatakilla... Tarvitsen jotain kivoja pitkähihaisia siis!
Olen tänään lukenut kokeisiin (luin jopa koulussa hypärilläkin, jolloin en yleensä tee mitään hyödyllistä), muokannut kuvia ja ollut ajotunnilla. Harjoittelin tänään ensimmäistä kertaa parkkeerausta ja peruuttamista. Se olikin vaikeampaa kuin ajattelin, vaikka kyllä se siitä harjoittelemalla kuitenkin vähän helpottui onneksi. Lähdin myös risteyksestä liikkeelle vahingossa kolmosvaihteella, kun luulin laittaneeni sen ykköselle...hups =D No eipä kai sitä kukaan ole seppä syntyessään.

Tässä vaihtoehtoja kivoista pitkähihaisista

Gt 12,95e

Gt 19,95e

Gt 29,95e

h&m 19,95e

h&m 19,95e

Zara 59,95e

Zara 35,95e

Zara 59,95

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

New nails...again

Eilen käväisimme ystäväni kanssa pellolla vähän valokuvaamassa toisiamme. Kuvasin myös hänen koiraansa ja pikkusiskoa. Jäin heille sitten yöksi, saunoimme ja katselimme Mr. Beania ja vanhoja lasten ohjelmia. =D
Tänään putsasin meikkisutini ja niistä tuli aika hyvät! Ensimmäistä kertaa sain meikkivoidesudista hyvän, kun käytin fairia. Se poistaa sutiin jäänyttä rasvaa paremmin kuin tavallinen saippua. Onhan noille sudeille jotain oikeitakin pesuaineita, mutta minulta niitä ei löydy.
Ajattelin tänään vielä käydä moikkaamassa isoäitiäni ja toista ystävääni. Ensi keskiviikkona minulla alkaakin jo koeviikko... Pitäisi varmaan alkaa siihenkin valmistautumaan pikku hiljaa.








Oltiin menossa kauppaan ostamaan jotain leffaherkkuja ja törmäsimme matkalla tähän. Otin siitä sitten kuvan =D




perjantai 14. syyskuuta 2012

Ei sittenkään Mangoa

Tässä tulee taas muutaman päivän tapahtumat yhtenä postauksena, kun on ollut niin paljon kiireitä. Keskiviikkona minulla oli liukasrata-harjoitus ja siellä oli hauskaa! Eilen kävin kampaajalla, ja ajattelin, että tukkaan laitettaisiin liukuvärjäys, mutta monien mutkien kautta sitä ei sitten tullutkaan. Paljon raitoja ja tummaa väriä kuitenkin. Lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen, mutta jonaina päivänä haluan kyllä vielä sen liukuvärjäyksenkin!=D Hiuksista ei nyt ole kuvaa mutta yritän huomenna ottaa niistä kuvia.

Viime päivinä olen laittanut työhakemuksia muutamaan paikkaan, koska keväällä minulla on työssäoppiminen. Olen saanut pari haastattelupyyntöä ja odotan innolla, että jokin kiva työpaikka löytyisi.
Sain tänään myös sellaisen sähköpostin, jossa luki että mangon toimitus on peruttu, koska tuote on loppunut. En siis saakkaan sitä laukkua =( Jos parin viikon päästä menen sitä Helsingistä etsimään, niin todennäköisesti tulen tyhjin käsin kotiin, kun tuote on nettikaupassakin noin suosittu.

Nyt ajattelin syödä herkkuja, katsella leffoja ja ottaa rennosti. =)




Tähän hiusteemaanhan sopii hyvin Barbershop =D



tiistai 11. syyskuuta 2012

Mango

Selailin tänään Mangon nettisivuja siinä toivossa, että sieltä löytyisi laukku, jota katselin aiemmin Helsingissä, mutta jonka kuitenkin jätin ostamatta. No ensin huomioni kiinnittyi uuteen Kate Moss-mallistoon, joka on täynnä syksyisiä ja ihania vaateita sekä asusteita! Aikani mallistoa selattuani päätin kuitenkin etsiä sitä laukkua, ja kyllähän se löytyikin. Tilasin sen sitten heti, vaikka vähän kyllä jäi ärsyttämään, että ilmaiset postituskulut jäivät viiden sentin päähän, sillä hintaa laukulla oli 49,95e.

Eilisestä sen verran, että kävin ajotunnilla, ja koulun jälkeen matkustin Lahteen ystävääni tapaamaan. Kävimme syömässä raxissa ja sitten menimme katsomaan elokuvan Tie pohjoiseen. Elokuva oli mielestäni ihan hyvä, kun en yleensä erityisemmin pidä Suomalaista elokuvista.

Kate Moss-mallistoon pääset muuten tästä



Kuvat ovat Mangon nettisivuilta

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Guess what...?

Tarkoitushan oli mennä hakemaan se Guessin alennuksessa ollut hajuvesi, mutta viime hetkellä vaihdoinkin tähän vähän kalliimpaan, kun en ollutkaan varma oliko se Guess niin hyvän tuoksuinen...ja kaiken lisäksi se oli edt ja halusin sellaisen normaalin jonka tuoksu kestää pidempään. Käytiin myös "kuuluisassa" Valtterin kirpputorilla ja siellä oli muutama muukin ihminen. Löysimme sieltä kuitenkin kaikenlaista ja mennään kyllä ehdottomasti uudestaankin joku päivä. Pasilan juna-asemalta sinne oli kaiken lisäksi helppo mennä.
Illalla kävimme vielä ajelemassa siellä sun täällä välillä kovassa sateessakin. No toinen lasin pyyhkijöistä sitten sanoi itsensä irti ja välillä piti pysähtyä tien reunaan kuivaamaan lasia kun ei nähnyt ajaa. =DD Ihmisiä varmasti nauratti katsoa sitä touhua...Tänään olen silittänyt vaatteita, tehnyt läksyjä ja muuta hyödyllistä! (kerrankin).

Sokos 49,95 muistaakseni?=D


Valtteri 3e

Valtteri 2e

Valtteri 3e

perjantai 7. syyskuuta 2012

Turn up the love

Eilen kävin kahden ystäväni kanssa kaupolla kahteen kertaan. =D Ensimmäiseltä reissulta löysin alennettuja hiustuotteita ja kynsilakkoja. Emotionissa minua jäi päivällä häiritsemään Guessin alennushajuvesi, mutta illalla kun palasin samaiseen kauppaan ostoaikeissa, niin kaikki oli jo viety =( Niitä oli vielä parisen tuntia sitten monta kappaletta. Toivotaan että löydän huomenna sen jostain muualta, kun olen menossa Helsinkiin. H&M:ltä löysin ihanan pinkin villapaidan ,mutta jätin sen sinne, koska se kutitti niin kovasti. Ostin kuitenkin sinisen kauluspaidan. Tänään kävin kulmien hoidossa ja tilasin kampaajan ensi viikoksi!

Tein heti tällaiset kynnet uudella kynsilakalla (ja parilla vanhallakin).


Eilisen asua


h&m 19,95e






Ystäväni kehui tätä hiusnaamiota, joten pakkohan se on kokeilla.

Molemmat (shampoo ja hoitoaine) maksoivat yhteensä 2e!





Perjantaita kaikille! <3

tiistai 4. syyskuuta 2012

Dip and dye?

Olen tässä pohtinut jo pidempään, että pitäisi käydä kampaajalla...varaisin ajan vaikka heti, mutten tiedä mitä tekisin tukalleni! Olen miettinyt liukuvärjäystä, mutta hiusteni latvat ovat niin huonossa kunnossa, etten tiedä tekeekö vaalennus niille kovin hyvää...Tokihan latvan voisi värjätä tummemmaksikin, mutta silloin tyveä pitäisi vaalentaa. Toinen ongelmani on: Otsatukka vai ei? Tällä hetkellä minulla on ylikasvanut otsatukka, eikä sitä saa oikein mitenkään hyvin. Toisaalta haluaisin kasvattaa sen ehkä kokonaan pois. En myöskään haluaisi leikata latvojani kun olen niitä niin kauan kasvattanut, mutta jos hiukseni ovat niin kovin huonossa kunnossa, ei siinä oikein muukaan auta. Olen kuitenkin niin kyllästynyt nykyiseen hiustyyliini, että jotain näille on tehtävä! =D












Kuvat:weheartit & google